“Hitman: Blood Money” -elokuva on samannimisen videopelin pohjalta luotu valkokankaalle osoitettu audiovisuaalinen ilotulitus. Elokuvan päähahmona on “Hitman”, joka on häikäilemätön murhamies, jonka niskaan on tatuoitu viivakoodi. Elokuvassa murhamiestä, nimeltään Agent 47, näyttelee Timothy Olyphant. Hän on elokuvassa hyvin pukeutunut aseasiantuntija, joka napsii ihmisiä päiviltä yhtä tyynesti kuin kyse olisi sanomalehden ostamisesta. Elokuva saa tänään maailman ensi-iltansa USA:ssa. Suomeen leffa rantautuu kuluvan kuukauden 30. päivä.
Elokuvaa on kuvatty ympäri Venäjän Moskovaa, sitä kuvattu myös Bulgariassa ja Afrikassa sekä Turkissa.
“Hitman”-pelisarja on tähän mennessä neliosainen. Ensimmäinen peli, nimeltään “Hitman: Codename 47”, ilmestyi seitsemän vuotta sitten ja tuorein on viime vuoden puolella julkaistu “Hitman: Blood Money”. Eidos-pelitalo on kaavailemassa myös viidennen osan luomista. Se on tarkoitus laskea ainakin sellaisille pelikonsoleille kuin PlayStation 3, Xbox 360 sekä tietenkin myös PC-versio on tulosilla.
“Hitman”-elokuvan traileri:
“Hitman”-elokuvan ensi-illat Euroopassa:
Belgia: 28. marraskuuta 2007
Bulgaria: 7. joulukuuta 2007
Tsekin tasavalta: 13. joulukuuta 2007
Tanska: 30. marraskuuta 2007
Saksa: 13. joulukuuta 2007
Viro: 7. joulukuuta 2007
Espanja: 30. marraskuuta 2007
Kreikka: 29. marraskuuta 2007
Ranska: 26. joulukuuta 2007
Hollanti: 29. marraskuuta 2007
Kroatia: 29. marraskuuta 2007
Islanti: 30. marraskuuta 2007
Italia: 7. joulukuuta 2007
Latvia: 23. marraskuuta 2007
Liettua: 7. joulukuuta 2007
Unkari: 22. marraskuuta 2007
Alankomaat: 29. marraskuuta 2007
Norja: 30. marraskuuta 2007
Itävalta: 14. joulukuuta 2007
Puola: 30. marraskuuta 2007
Venäjä: 29. marraskuuta 2007
Portugali: 22. marraskuuta 2007
Romania: Pian
Serbia ja Montenegro: 6. joulukuuta 2007
Slovenia: 29. marraskuuta 2007
Slovakia: 13. joulukuuta 2007
Suomi: 30. marraskuuta 2007
Ruotsi: 14. joulukuuta 2007
Sveitsi: 13. joulukuuta 2007
Turkki: 7. joulukuuta 2007
Ukraina: 29. marraskuuta 2007
Iso-Britannia: 30. marraskuuta 2007
“Hitman: Blood Money” -elokuvan näyttelijät:
Agent 47: Timothy Olyphant
Mike Whittier: Dougray Scott
Nika: Olga Kurylenko
Yuri Marklov: Robert Knepper
Belicoff: Ulrich Thomsen
Jenkins: Michael Offei
Udre Belicoff: Henry Ian Cusick
Elokuvan viralliset nettisivut sijaitsevat osoitteessa www.hitmanmovie.com. ★