Harmajan "Lento"-albumi laitettu kuunneltavaksi.

  • Julkaistu 24.04.2010
  • Tagit:
  • Luettu 1996 kertaa

Harmaja-yhtyeen albumin "Lento" etukannessa harmaa taustaväri. Sen keskellä näkyy maalaus tai piirros linnuista, joita lentää viitisen kappaletta tiiviinä rykelmänä. Kuvan yläosassa lukee Harmaja ja alaosassa "Lento" ilman lainausmerkkejä. Julkaistiin 21.4.2010

Tunnelmointimusiikkia tekevä Harmaja julkaisi aikaisemmin tällä viikolla järjestyksessä toisen studioalbuminsa. Kärsämäellä Sonic Factoryn studiotiloissa ikuistettu kiekko on Tuomas Wäinölän tuottama. Harmaja on nyt laittanut koko akustisen albuminsa kuunneltavaksi Levykauppa X:n nettisivuille. Kappaleita voi kuunnella ensi viikon tiistaihin asti. Samasta levykaupasta albumin voi myös ostaa. Harmajan “Lento” on seuraaja viime vuoden helmikuussa ilmestyneelle debyyttialbumille. Bändin mukaan uutukaisellakin on pyritty luomaan sellainen äänimaailma, joka on inhimillinen ja rosoinen. Kappaleet purkitettiinkin sen vuoksi studiotiloissa livenä. Goottimetallibändi Charonissakin toimiva J-P Leppäluoto kommentoi maaliskuussa, että: Livenä äänittäminen antaa kappaleille mahdollisuuden elää ja hengittää eikä lopputuloksesta tule liian siloiteltua.

Uuden Wiima-levymerkin kautta julkaistun albumin kappaleet ovat Leppäluodon sanoittamia. Muusikon mukaan sanoituksia tehdessään hän yritti unohtaa edellisen opuksen käsittelemät aiheet. Raahesta kotoisin oleva yhtye tarjoaa kuunneltavaksi näytebiisejä levyiltään omilla MySpace-sivuillaan sijaitsevassa musiikkisoittimessa.

“Lento”-albumin kappaleet:

  1. Alkusoitto
  2. Viipyvä virta
  3. Hauras
  4. Pelkkä ihminen
  5. Kuuletko
  6. Liian pimeä
  7. Murheenlaulaja
  8. Palasia
  9. Veli
  10. Ei viha
  11. Kuinka me voimme
  12. Loppusoitto

“Lento” on seuraaja keskiviikkona 18. helmikuuta 2009 esiin tuodulle “Sydäntalvella”-debyytille. Teokselta lohkaistiin sen ilmestymistä ennen Nokian musiikkikaupassa viikon ajan ilmaisesti ladattavaksi laitettu biisi. Albumin kansitaiteen loi Horst Nussbaum.

Harmaja on:

  • Juha-Pekka Leppäluoto (laulu ja kitara)
  • Paula Präktig (piano ja laulu)
  • Simo Vuorela (kitara)
  • Sami Lauttanen (kitara)
  • Matti “Joki-Matti” Tulinen (basso)
  • Riku Kovalainen (rummut)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot