Keskimmäisenä M. Monroe
Lähes legendaarinen suomalinen rockyhtye Hanoi Rocks (www.hanoirocks.com) uutisoi tukevansa Motörhead-nimistä rytmiryhmää sen tulevilla keikoilla täällä Suomessa. Bändi saapuu joulukuussa konsertoimaan Helsinkiin, Tampereelle ja Ouluun. Hanoi Rocksin miehet kommentoivat keikkasuunnitelmia paljastamalla Lemmyn ja Motörheadin olleen hyviä ystävyksiä keskenään jo 1980-luvun alusta lähtien. He ovat soitelleet aikaisemminkin yhteisiä keikkoja. HR kertoo odottavansa kuumeisesti yhteisiä live-esiintymisiä ja Motörheadin joukkojen kanssa touhuamista.
Hanoi Rocks -ryhmän tuoreimmasta albumista, nimeltään “Street Poetry”, julkaistiin Demolition Recordsin toimesta erityisen digipak-version. Se sisältää neljä bonuskappaletta:
Bändi soitti “Fashion”-nimisen biisinsä ruotsalaisessa viihdeohjelmassa Sommarkrysset elokuun 18. päivä. “Fashion” on samalla bändin tuoreimman kiekon single, joka julkaistiin täällä Euroopassa 16. toukokuuta ja sitten kesäkuun puolen välin taitteessa Japanissakin. Sinkkulohkaisu sisältää nimikkobiisinsä lisäksi Hanoi Rocksin veisaaman version Bilyl Bremnerin hittikappaleesta “Trouble Boys” sekä promovideon kappaleesta “Fashion” ja live-esiintymisestä taltioidun videoleikkeen “Boulevard of Broken Dreams” -kappaleesta. Viimeksi mainittu biisi kuvattiin HR:n keikalta helsinkiläisen Nosturin tiloissa viime maaliskuussa. “Fashion”-videon ohjasi Kusti ja Jaakko Manninen.
Uusi pitkäsoitto on orkesterin järjestyksessä kymmenes albumi. Se julkaistiin syyskuun alussa. Kiekon valmistumisesta tiedotettiin kesäkuun 9. päivä — yhtye oli paiskinut töitä studiotilojen syövereissä koko kevään.
Bänd on toiminut vuosivälillä 1979-1985 ja sitten pitänyt taukoa aina vuoteen 2001 asti. ★
Mikä ihmeen “LÄHES” legendaarinen Hanoi Rocks. Hanoihan ON legendaarinen. Eka ulkomailla menestyny suomalais bändi. Ainaki yks ekoista…
n:o1
No joo, onhan se Hanoi Rocks kohtalaisen legendaarinen bändi ollut joskus aikoinaan. Nykypäivänä kuitenkin etenkin nuorempi polvi tuntee paremmin kaikenmaailman Ari Koivuset ja Metallicat. Hanoi Rocks taisi olla muuten yksi ensimmäisistä Japanin suunnalla erittäin hyvin menestyneistä länsimaalaisista bändeistä. Korjatkaa jos olen väärässä, sillä ihan ulkomuistista arvuuttelen… :-)
n:o2