Guitar Hero: Aerosmith — ensimmäiset biisit nimetty.

Guitar Hero: Aerosmith -pelin PS-version etukansi, jossa näkyy pelin & Aerosmithin logo mustaa taustaa vasten. Logojen alapuolella punaisella värillä sanat "Walk This Way". Peli ilmestyy kesäkuussa -08

Kesäkuussa julkaistava Guitar Hero: Aerosmith -musiikkipeli on saanut juuri ensimmäiset paljastukset liittyen pelissä esiintyvän Aerosmith-bändin biisirepertuaariin. Bändiltä on luovutettu peliä varten kappaleet “Make It”, “Uncle Salty”, “Draw The Line”, “No Surprize” ja “Sweet Emotion”. Näiden ensimmäisten nimettyjen biisien lisäksi kitarasankaripeliin ounaillaan ilmestyvän myös muita kestohittejä Aerosmithilta, mutta myös muilta saman alan rokkibändeiltä.

Guitar Hero: Aerosmith on ensimmäinen koskaan luotu videopeli amerikkalaisen Aerosmithin ympärille. Pelaajalla tulee kuluvan vuoden kesäkuusta lähtien olemaan mahdollisuus samaistua fanittamaansa yhtyeeseen, sillä Steven Tyler, Joe Perry, Brad Whitford, Tom Hamilton ja Joey Kramer esiintyvät pelissä tunnistettavissa muodoissa.

Viihdeuutinen.net-sivustolla julkaistiin aikaisemmin Guitar Hero: Aerosmithista videotraileri, jonka voi käydä katsomassa täällä. Videopeli on Gaming Todayn lähteiden mukaan tarkoitus julkaista kesällä. Pelistä povataan vähintään yhtä suosittua variaatiota Guitar Herosta kuin muistakin aiemmista pelin versioista. Kyseinen musiikki-intoilijoita ilahduttava peli myi vuoden 2007 puolella eniten koko maailmassa omassa sarjassaan. Pelaaja pääsee tuoreimmassa Guitar Herossa pelaamaan kitaristi Perrynä ja Whitfordina sekä basisti Hamiltonina, kun yhtyeen jäsenet rokkaavat samanaikaisesti keulahahmona tutuksi tulleen Tylerin ja rumpali Kramerin kanssa. Pelaajat pääsevät Aerosmith-versiossa rakentamaan samaa uraa, jota yhtyeen jäsenet aloittivat vuosikausia sitten. Realistisuutta on siinä mielessä tarjolla ainakin jonkin verran.

Guitar Hero: Aerosmith -pelissä ovat myös:

  • Mott The Hoople: “All the Young Dudes”
  • The Kinks: “All Day and All Night”
  • Joan Jett: “Hate Myself for Loving You”
  • Cheap Trick: “Dream Police”

Fanit soittavat pelin alkaessa samanlaisilla pikkuklubeilla kuin Aerosmithkin uransa alussa. Pelin edetessä pelaaja siirtyy bändinsä kanssa yhä suuremmille lavoille ja suurempien yleisöjen eteen. Guitar Hero ei ole keskittynyt yksinomaan Aerosmithiin, vaan se pyrkii tuomaan vaihtelua pelin tahkoamiseen tarjoamalla liudan muitakin pelattavia bändejä. Peliin on nimittäin seulottu sellaisia esittäjiä, jotka ovat jollakin tavalla joko kytköksissä Aerosmithiin (ovat joko soittaneet sen kanssa tai hakeneet musiikkiinsa vaikutteita siltä).

Guitar Hero: Aerosmith -pelin kappaleet:

  1. Mott the Hoople: “All the Young Dudes”
  2. Cheap Trick: “Dream Police”
  3. Aerosmith: “Make It”
  4. Aerosmith: “Uncle Salty”
  5. Aerosmith: “Draw the Line”
  6. Joan Jett: “I Hate Myself for Loving You”
  7. The Kinks: “All Day and All of the Night”
  8. Aerosmith: “Movin’ Out”
  9. Aerosmith: “No Surprize”
  10. Aerosmith: “Sweet Emotion”
  11. The Clash: “Complete Control”
  12. New York Dolls: “Personality Crisis”
  13. Aerosmith: “The Other Side”
  14. Aerosmith: “Rag Doll”
  15. Aerosmith: “Love in an Elevator”
  16. Aerosmith: “Kings and Queens”
  17. Aerosmith: “Mama Kin”
  18. Aerosmith: “Walk This Way”
  19. Aerosmith: “Combination”

Oheisen biisilistan lisäksi peliä saatetaan kyllästää lisäämällä siihen biisejä Lenny Kravitzilta, The Black Crowesilta, Run-D.M.C.:ltä skeä Stone Temple Pilotsilta, Deep Purplelta ja The White Stripesilta. Arviolta 60 prosenttia kaikesta biisimateriaalista on varsinaista Aerosmithin käsialaa.

Aerosmith on:

  • Steven Tyler (laulu, piano ja huuliharppu)
  • Joe Perry (kitarat ja laulu)
  • Brad Whitford (kitara)
  • Tom Hamilton (basso)
  • Joey Kramer (rummut ja lyömäsoittimet)

Uusi GH, jossa Aerosmith esiintyy, on jo järjestyksessä viides pelisarjan tekele. Tässä versiossa pelaajan elämysmatkaa on pyritty tehostamaan siten, että pelaaja pääsee ikään kuin tuntemaan olevansa itse oikeasti bändin jäsenenä ja kehittymään yhtyeessä niin muusikkona kuin osana Yhdysvaltojen suurinta rokkibändiä. Pelin arvellaan ilmestyvän 29. kesäkuuta. Sen kehitti Neversoft, joka antaa pelin Activisionin levitettäväksi.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot