FF- miesten uudelta studiosoitolta riipaistiin irti esikoissingle kappaleesta“Lucid Dreams” jo kuluvan vuoden elokuussa iTunes- musiikkipalvelussa…" />
Iso-Britannian Glasgowista kotoisin oleva pop- ja rock-musiikin elementtejä annosteleva Franz Ferdinand (www.franzferdinand.co.uk) ilmoittaa julkaisevansa uuden studioalbumin, joka on järjestyksessä kolmas, ensi vuoden tammikuussa. Albumin nimi on “Tonight: Franz Ferdinand”. Sen ilmestymistä edeltää singlelevyn “Ulysses” julkaiseminen 19.1.2009. Single julkaistaan noin viikkoa ennen varsinaista albumia. Yhtye kertoo singlen tuotantohommista vastanneen bändin jäsenten lisäksi Dan Carey. Viisu taltioitiin yhtyeen kotikaupungissa ja osittain myös Lontoossa.
Albumi julkaistaan Iso-Britanniassa 26. tammikuuta ensi vuonna Domino Recordsin kautta. Päivää myöhemmin opus aiotaan viedä suuren meren toiselle puolen, Pohjois-Amerikkaan. “Tonight: Franz Ferdinand” on seuraaja yhtyeen kolme vuotta sitten esiin tuomalle “You Could Have It So Much Better” -albumille.
FF-miesten uudelta studiosoitolta riipaistiin irti esikoissingle kappaleesta “Lucid Dreams” jo kuluvan vuoden elokuussa iTunes-musiikkipalvelussa ja yhtyeen virallisilla nettisivuilla. Bändi on vihjannut “Tonight: Franz Ferdinand” -kiekolla kuultavan version kyseisestä singlekappaleesta tulevan olemaan jokseenkin erilainen kuin elokuisella digitaalisinglellä kuultava.
Orkesteri uutisoi uuden albuminsa nimen olevan “Tonight: Franz Ferdinand” haastattelija Michael Hoganin välityksellä. Toimittaja, joka on Vanity Fairin palkkalistalla, haastatteli yhtyettä lokakuun alussa ja sai keskustelutuokion aikana selvitettyä albumin lopullisen nimen.