Amerikkalaisräppäri Doom vihdoinkin Suomeen.

  • Julkaistu 29.04.2010
  • Tagit:
  • Luettu 1471 kertaa

Lukuisista aliaksistaan tunnettu ja suursuosiota nauttiva yhdysvaltalaisräppäri Doom saapuu viimein Suomeen. Aiemmin MF Doomina tunnettu Doom esiintyy Nosturissa 5.11.2010. Keikan ennakkoliput tulevat myyntiin keskiviikkona 5.5.2010. Doom esiintyi ensimmäisen kerran Euroopan mantereella maaliskuussa 2010 loppuun myydyillä keikoilla Lontoossa, Amsterdamissa, Pariisissa, Zürichissä ja Brysselissä.

Lontoolaissyntyinen Doom aloitti uransa vuonna 1988 perustamassaan rap-ryhmä KMD:ssä, jonka debyyttialbumi ilmestyi vuonna 1991. Henkilökohtaisten takaiskujen vuoksi vietetyn hiljaiselon jälkeen Doom aloitti soolouransa vuonna 1997 ottaen osaa open mic -tapahtumiin — kuitenkin maskiin naamioituneena. Tästä Marvel-sarjakuvien Dr. Doomin naamiota muistuttavasta maskista on tullut myöhemmin Doomin tavaramerkki, eikä häntä enää nähdä julkisuudessa ilman sitä.

Uransa aikana Doom on julkaissut eri taiteilijanimillä lukuisia sooloalbumeja, instrumentaalilevyjä sekä kollaboraatiolevyjä muun muassa Madlibin, Danger Mousen, J Dillan ja Ghostfacen kanssa. Doomin omia aliaksia ovat Viktor Vaughn, King Geedorah, The Super Villain ja Metal Fingers.

Doom Suomessa:

  • Päivämäärä: Perjantaina 5.11.2010
  • Tapahtumapaikka: Nosturi, Helsinki
  • Ikäraja: Sallittu / K18
  • Pääsyliput: Ennakkoon 35 eur + mahdolliset toimituskulut Tiketistä, puhelinnumerosta 0600 11 616 (0,98 eur/min+pvm) ja sen myyntipisteistä. Lippuja myy myös Lippupalvelu, Funkiest ja Geezers. Piletit maksavat ovelta hankittuina 38 euroa.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot