Nimipäiväänsä viettää Laina ja Rigmor
Entinen Rainbowin riveissä ja Yngwie Malmsteenin yhtyeessä toiminut skottilaulaja Doogie White on tulossa esiintymään Suomeen ensi vuoden helmikuussa. ÄäniDynamo Oy:n organisoima Suomen-kiertue vie muusikon tämänhetkisten tietojen valossa ainakin Jyväskylään, Helsinkiin, Poriin, Järvenpäähän ja Tampereelle. Lisäykset kiertueohjelmistoon ovat mahdollisia. Lisätietoja artistista löytyy Doogie Whiten omilta nettisivuilta osoitteesta www.doogiewhite.com.
Doogie White on skotlantilainen rock-laulaja, joka on tehnyt yhteistyötä mm. Sack Trickin, Midnight Bluen, Praying Mantisin, Rainbow’n, Yngwie Malmsteenin ja Cornerstonen kanssa. White liittyi Ritchie Blackmore´s Rainbow-yhtyeeseen vuonna 1994 ja oli päävokalisti albumilla “Stranger in Us All” (1995). Levyn julkaisemisen jälkeen yhtye kiersi ympäri maailmaa, kunnes Ritchie Blackmore lopetti bändin vuonna 1997. Doogie liittyi Yngwie Malmsteenin laulusolistiksi maailmankiertueelle Meksikoon ja Etelä-Amerikkaan 2001 ja oli siitä lähtien kitarakuninkaan mukana lähes seitsemän vuotta säännöllisesti kiertäen ympäri maailmaa. Doogie oli mukana myös kahdella Yngwien studioalbumilla, levyillä “Attack” ja “Unleash Fury”. Doogie White on edelleen kysytty artisti ympäri maailmaa.
Viime aikoina hän on työskennellyt ja konsertoinut mm. Neil Murrayn (Whitesnake, Black Sabbath), Ian Paicen (Deep Purple, Whitesnake, Gary Moore) ja kosketinsoittajalegendan, Jon Lordin (Deep Purple, Whitesnake) kanssa! Doogie työstää myös uutta sooloalbumia. ★