Nimipäiväänsä viettää Aslak ja Bjarne
Nykysirkusryhmä Circo Aereo lähtee tulevana viikonloppuna 3,5 viikon mittaiselle Yhdysvaltain-kiertueelle. Kiertueella nähdään suomalais–ranskalainen yhteistuotanto Espresso (2006), joka vierailee teattereissa neljässä eri osavaltiossa Utahin ja Suurten Järvien alueella.
Esittävän taiteen kentässä Circo Aereo kuuluu eniten kansainvälisesti kiertäviin ammattiryhmiimme ja se on yksi OKM:n tukeman kulttuuriviennin kärkihankkeista. Yhdysvaltoihin ryhmä lähtee jo toistamiseen. Ensimmäistä kertaa Espresso kiersi Yhdysvalloissa vuonna 2009, ja menestyksekäs kiertue päätettiin siten toteuttaa uusilla paikkakunnilla, laajoja Pohjois-Amerikan verkostoja entisestään levittäen. Molemmat kiertueet on toteutettu yhteistyössä yhdysvaltalaisen agentuuri Baylin Artists Managementin kanssa.
Espresso on Circo Aereon ja ranskalaisryhmä Les Objets Volantsin yhteistuotanto, jossa sirkuksen eri tyylilajit sulautuvat toisiinsa vuolaaksi virraksi. Kiitetty ja laajalti kiertänyt Espresso yhdistelee perinteistä sirkusilmaisua, kabareeta ja liikkeeseen pohjautuvaa nykysirkusta neljän monipuolisen sirkustaiteilijan voimin. Mm. Le Monde -lehden kehuma teos on aiemmin vieraillut mm. Sveitsissä, Ranskassa ja Damaskoksen Oopperassa Syyriassa.
Espresson on ohjannut Maksim Komaro, ja siinä esiintyvät hänen lisäkseen sirkustaiteilijat Ilona Jäntti, Denis Paumier ja Antoni Klemm.