Livesoittimen tarjoaa Live4stream
Nimipäiväänsä viettää Eevert, Isto ja Evert
Ilmaiset nettipelit auttavat vapaa-ajan kuluttamisessa kuumina kesäpäivinä.
Kuvassa Cheek
Hiphop-artisti Cheek on saanut jälleen uuden tunnustuksen “Liekeissä“–kappaleelleen, joka valittiin äskettäin The Voicen järjestämässä yleisöäänestyksessä tämän vuoden virallisen Kesähitti-statuksen. Parinkymmenen parhaan biisin joukosta valittu kappale “Liekeissä” on jo aikaisemmin nauttinut Suomen virallisen Latauslistan kärkisijasta. The Voicen toteuttama Suomen Virallinen Kesähitti 2008 –yleisöäänestys keräsi äänestäjiä lähes 17 000 kappaletta. Kukin äänestäjä sai valita haluamansa kolme suosikkibiisiä, joista ykkössuosikiksi valittu biisi painotettiin arvokkaammaksi kuin kakkos– tai kolmossuosikkikappale. Tämän vuoden Kesähitiksi valitun “Liekeissä”-kappaleen lisäksi myös muita suomalaisia biisejä pääsi kilpailussa korkeimmille sijoille, mutta myös ulkomainen Kat Deluna feat. Busta Rhymes sijoittui erittäin hyvin, sillä yhtyeen kappale “Run The Show” nousi yleisöäänestyksessä heti Cheekin hittibiisin taakse.
Lahtelainen hiphop-artisti Cheek on oikeasta nimeltään Jare Tiihen. Hän on luonut omaa musiikkiaan vuosikymmenen ajan. The Voicen musiikkipäällikkö Sami Virtanen kommentoi The Voicen järjestämää hittibiisiäänestystä toteamalla, että mikäli rock-yhtye Apulannan “Kuuma Kesä” olisi ilmestynyt jonkin verran aikaisemmin, se olisi todennäköisesti ohittanut hänen “Liekeissä”-nimisen värssynsä. Hittikappaletta soitetaan The Voicen taajuuksilla kesä-heinäkuun ajan ahkerasti.
Cheekin tuorein albumi ”Kuka Sä Oot” julkaistiin 21. päivä toukokuuta kuluvana vuonna. Sillä muusikko kutsuu levymerkki Popgramin puheiden mukaan koolle suuren joukon suomalaisen hiphopin kärkinimiä. Monipuolisella albumilla vierailevat mm. Elastinen, Jimi Pääkallo, Steen1, Sami Saari, Iso H, Johanna Försti, Leijonamieli, Illi, Pyhimys, Kristiina Wheeler sekä Cheekin oma rytmiryhmä, nimittäin Herrasmiesliiga.
Asiantuntevia toimittajia täällä :DD..
“..Cheek on oikeasta nimeltään Jare Tiihen..” olisko Tiihonen?
“..muusikko kutsuu levymerkki Popgramin..” olisko ihan vaan ohjelmatoimisto?
n:o1
haha, voi nolo mikä biisi toi on.. hyvä musamaku teillä suomalaiset!
n:o2
No mitä välii onko jossan tällaisessa jutussa Tiihonen vai Tiihen koska Cheek tunnetaan jokatapauksessa CHEEKKINÄ. Ja eGG voi lopettaa sen virnuilemisen -> kyllä minä luin sen toisenkin kirjoittamasi mielipiteen siitä My Chemical Romanzesta ja tiedän minkälaista tuhnnumusiikkia tykkäät kuunnella.
n:o3