Brillig: "The Red Coats".

  • Julkaistu 18.05.2009
  • Tagit:
  • Luettu 1542 kertaa

Black Rainin kautta julkaistavan Brilligin albumin "The Red Coats" kansikvua. Kuvan keskellä harmaasävyinen valokuva kylmästä talvimaisemasta. Kuvan reunat kehystetty vaaleanruskealla pohjavärillä ja vasemmassa alakulmassa punaisella värillä albumin nimi. Julkaistaan 5.6.2009

Australialainen Brillig (www.brillig.com.au) hehkuttaa aikovansa julkaista kesäkuussa 2009 uransa ensimmäisen täysin akustisen albumin. Pelkistetty pitkäsoitto tarjoaa hurmaavan laulutyöskentelyn lisäksi monipuolisen annoksen akustisten instrumenttien älämölöä. Levyllä soitetaan ainakin banjoa, violaa, kitaraa, harppua, urkuja, ululela, harmonikkaa ja basso. Kiekolal kuullaan ensimmäistä kertaa Brilligin rumpalina Ben Macklinin soittamista. “The Red Coats” on 12 biisiä käsittävä kokonaisuus. Kappaleet ovat melankolisia, traagisia ja piristäviäkin. Albumin kappaleista yksi, nimeltään “Intermission”, on instrumentaalinen värssy. Kiekko julkaistaan 5. kesäkuuta 2009 Black Rainin kautta.

Edellisen kerran australialaisyhtye julkaisi musiikkia viime vuoden puolella, jolloin EP-lätty “Jack Davey” ilmestyi. Viisi biisiä sisältävä äänite nauhoitettiin syyskuussa 2008 Hillside Studioiden tilosisa tuottaja Matt Hillsin kanssa. Se on ensimmäinen Brilligin julkaisu akustisesti soitettuna. EP:tä aikaisemmin bändi oli julkaissut vuonna 2007 albumin “Mirror on the Wall”.

“The Red Coats” -albumin kappaleet:

  1. Death at Sea
  2. The Red Coats
  3. Bird from the Ashes
  4. Assorted Fate
  5. The Old Captain
  6. The Frozen Lake
  7. Intermission
  8. Absinthe Makes the Heart Grow Fonder
  9. Jack Davey
  10. Springtime in Kyoto
  11. Phantom’s Theme
  12. Emily of the Grace

Brilligin biisejä voi käydä kuuntelemassa yhtyeen omilla MySpace-sivuilla, josta löytyy myös ajankohtainen live-esiintymisten listaus. Yhtyehän tulee esiintymään ensi kerran Euroopassa jo alkaneen viikon lauantaina, 23. päivä, Prahassa yhdessä Dandelion Winen kanssa. Dandelion Wine on Australiasta kotoisin, kuten Brilligkin. Bändi esiintyy Prahassa myös 24. päivä ja siirtyy sitten Saksanmaalle. Saksassa yhtey esiintyy 27. päivä kuluvaa kuukautta. Keikalla kuullaan myös Dandelion Winen soittoa. Brillig nähdään myös 28.5. Berliinissä ja sitten 31.5. Leipzigissä goottimusiikin festivaali Wave-Gotik-Treffenissä.

Brillig on:

  • Matt Swayne (laulu, kitarat, banjo ja harmonikka)
  • Elizabeth Reid (laulu, viola, harppu, ukulele ja piano)
  • Denni Meredith (basso)
  • Ben Macklin (rummut)

Bändi listaa musiikillisiksi innoittajikseen mm. Nick Cave & The Bad Seedsin, Neil Youngin, Bob Dylanin, Edgar Allan Poen, Cinema Strangen, Paul Williamsin, David Bowien, REMin ja The Dresden Dollsin.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot