Black Bile: "Great Ape Language".

  • Julkaistu 19.03.2008
  • Tagit:
  • Luettu 10408 kertaa

Black Bile -bändin jäsenistö kalansilmälinssin läpi kuvatussa ryhmäpotretissa, jossa etualalla kaljupäinen mies, jolla yllään musta lyhythihainen paita. Hänellä toisessa käsivarressa tatuointi. Kuva: Otto Oksanen

Kotimainen Black Bile (www.blackbile.net), joka yhdistelee musiikissaan raskaita metallimusiikille ominaisia elementtejä, industrial-osuuksia ja rock-räimettä, tulee julkaisemaan uransa ensimmäisen albumin 16. päivä huhtikuuta Sakara Recordsin toimesta. Kiekko on nimeltään “Great Ape Language”. Sen soittolistalta löytyviä kappaleita voi kuunnella yhtyeen virallisilla MySpace-sivuilla, jonne koko albumi tullaan julkaisemaan 2. huhtikuuta. Kaikki debyyttialbumin kappaleet yhtye lupaa säilyttää ilmaiseksi kuunneltavana ainakin parin viikon ajan.

Viisipäinen Black Bile on Lappeenrannasta käsin operoivan Henri Kuittisen perustama musiikkiviritys. Bändi on ensimmäinen Mokoma-bändin luotsaaman Sakara Recordsin englanniksi laulava rytmiryhmä.

Black Bile kertoo debyyttialbumiaan käsittelevässä lausunnossa, jonka se julkaisi nettisivuillaan eilisen puolella, että levyn kappaleet julkaistaan sen MySpace-sivuilla 2.–16. huhtikuuta väliseksi ajaksi. “Great Ape Language” on tuohon aikaan täysin maksutta kuunneltavissa.

“Great Ape Language” -albumin kappaleet:

  1. Earth Will Rise
  2. Valerian
  3. Light That Failed
  4. Infection
  5. Divorced with the World
  6. Emily
  7. Half
  8. Mute
  9. Monochrome
  10. Worst Case Scenario
  11. Slumber

Bändin kappaleiden kirjoittamisesta vastaa Kuittinen omatoimesti. Mies toimittaa samalla vokalistin, kitaristin ja ohjelmoijan hommia bändissä. Kuittinen on kertonut albumin äänitystöiden sujuneen suunnitellulla tavalla. Hän avusti tuottajana toiminutta Janne Saksaa parhaan kykynsä mukaan — yhteistyö oli saumaton, sillä molemmat miehet olivat ns. “samalla sivulla” jokaisessa kiekon työstövaiheessa. Kuittisen ei tarvinnut tehdä kompromisseja, vaan hän sai toteuttaa ideansa juuri niillä tavoin kuin hän halusikin. “Great Ape Language” -lättyä nauhoitettiin tämän vuoden tammikuusta lähtien.

Sakara Recordsin leivistä tuttu Marko Annala kertoo osaltaan hämmästyneensä Black Bilen esikoisalbumin kapapleiden tasosta ja luonnollisuudesta. Biiseissä on hänen mukaan vahvoja tunnelmointeja ja biisit ovat taitavasti kirjoitettuja. Annala uskoo tämän debyytin olevan sellainen, jota ei voi vain sivuuttaa, vaan josta tullaan puhumaan vielä vuosienkin kuluttua.

Yhtye tulee julkaisemaan albumistaan CD-version lisäksi kopiosuojausvapaan (DRM-vapaan) digitaalisen version, jonka mukana tulee PDF-tiedostona kaikkien kappaleiden sanoitukset sekä albumin grafiikat.

Black Bile kävi äänittämässä esikoisalbumnsa hämeenlinnalaisen Sound Supreme Studioiden tiloissa Janne Saksan tuottamana. Viimeksi mainittu heppu on tehnyt samoissa merkeissä hommia myös Mokomalle ja Pain Confessorille, sekä Rotten Soundillekin. Albumi masteroitiin Helsingissä sijaitsevan Finnvoxin tiloissa Mika Jussilan toimesta.

Black Bile esiintyy:

  • 5. huhtikuuta 2008: Yo-Talo (Tampere)
  • 12. huhtikuuta 2008: Tavastia (Helsinki)
  • 17. huhtikuuta 2008: Yo-Talo (Tampere)
  • 18. huhtikuuta 2008: Nosturi (Helsinki)

Black Bile on:

  • Henri Kuittinen (laulu, kitara ja ohjelmointi)
  • Eetu Heikkilä (live-esiintymisissä)
  • Juho Friberg (live-esiintymisissä)
  • Jere Juutilainen (live-esiintymisissä)
  • Teemu Saikkonen (live-esiintymisissä)

Sakara Records tiedotti kiinnittäneensä Black Bilen edellisen vuoden joulukuussa. Tuohon aikaan yhtyeen musiikillista tyyliä kuvaili bändin keulahahmo Kuittinen sanomalla sen koostuvan post-metallista, post-punkista ja industrialista varustettuna vahvoin new wave -vaikuttein. Black Bile on Sakaran neljäs artisti — levymerkin hoiviin on aiemmin otettu Mokoman lisäksi Stam1na ja Rytmihäiriö. Levy-yhtiö perustettiin vuonna 2003 Mokoman miehistön toimesta.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot