Tapahtumakalenteriin listataan suorana lähetettävät keikat ja esiintymiset.
Nimipäiväänsä viettää Matilda ja Tilda

Ranskalainen pop-duo Air (Jean-Benoit Dunckel ja Nicolas Godin), julkaisee viidennen studioalbuminsa, “Love 2”, lokakuun puolivälissä. Se on jatkoa vuonna 2007 julkaistulle “Pocket Symphony” -albumille. Yhtye on jälleen vastuussa uuden albumin sävellys– ja sanoituspuolesta. Albumin ensimmäinen single on “Do The Joy” ja se julkaistaan digitaalisesti 6.7. Toinen single on kesäinen popkappale “Sing Sang Sung”, joka julkaistaan 24.8.
5,5 miljoonaa levyä maailmanlaajuisesti myynyt Air julkaisi vuonna 1998 debyyttialbuminsa “Moon Safari” ja siitä on sittemmin tullut elektronisen pop-musiikin klassikko-albumi. Air on saanut lukuisia tunnustuksia musiikistaan niin koti-, kuin ulkomailla ja he ovat tuottaneet ja säveltäneet musiikkia myös muille artisteille. Suomessa on Air on esiintynyt viimeksi Provinssirockissa vuonna 2004. AIR aloittaa Euroopan-kiertueen vuoden 2010 alussa.
Yhtyeen biisejä voi käydä kuuntelemassa bändin virallisilta MySpace-sivuilta, jotka löytyvät osoitteesta www.myspace.com/intairnet.