Vares-elokuvista tuttu Antti Reini vierailee Haloo Helsinki! -yhtyeen uudella musiikkivideolla

Harmaasävyinen valokuva Haloo Helsinki! -yhtyeestä. Kuvassa Haloo Helsinki!

Kokeile “Minua on” bändin ensimmäinen tarinapohjainen video, jonka pääroolia näyttelee HH!:n solisti Elli. ‘Kokeile minua’ -biisin stoori on aika raju mun mielestä. Joskus jengillä voi mennä liian lujaa, lähtee mopo käsistä ja silloin voi käydä helvetin huonosti, kertoo Elli. Videossa on mukana myös kolme miessivuroolia, joista yhtä näyttelee uudesta Vares-elokuvasta tuttu Antti Reini.

Henry tue bluesin Tattoo-tapahtumaan.

Kuvassa Henry O`Band. Kuvassa Henry O`Band

Tornion Lapland Tattoo Weekend tarjoaa tänä vuonna kaupunginhotellin puolella Umpitunnelin raskaalle Mustasch-rokkaukselle vaihtoehdon. Pohjoisen blueslegenda Henry Ojutkangas nimittäin on liikkeellä kolmen kokoonpanon voimin ja luvassa on kevyempää, sinisen hetkenmusiikkia, aina lokoisasta swingistä tömäkkään ZZ Top -boogieen.

Henryn pääbändi Torniossa on uuden uutukainen tähtitrio Henry O`Band, jossa soittavat basisti Iiro Kautto ja rumpali Conrad Isidore. Luvassa on menevää laatubluesia, mukana setissä muun muassa Stevie Ray Vaughanin paljon esittämä “You`ll be mine” ja Freddie Kingin “I`m tore down”.

Jääkiekkoseura Ilves järjestää rock-konsertin.

Ilves tuo Tampereelle oman rock-konsertin! Jääkiekkoseura Tampereen Ilves
kertoi syksyllä 2010 julkisuuteen uuden “Rock ´n´ Hockey” -tapahtumansa,
missä jääkiekkoyleisölle tarjotaan otteluiden yhteydessä korkeatasoista
suomalaista live-musiikkia. Jäähallilla esiintymässä kävivät Flinch sekä
The 69 Eyes.

Onnistuneiden keikkojen pohjalta Ilves Hockey Oy on päättänyt viedä
“Rock´n´ Hockey” -tapahtumansa seuraavalle tasolle. Lauantaina 26.2.2011
pelattavan Ilves–Blues-ottelun jälkeen alkava tapahtuma tuo Tampereen
Pakkahuoneelle valokeilaan nousseen TAP:n, viime kesänä huippusuosion
saavuttaneen Kymppilinjan sekä Suomen ulkopuolellakin hyvin menestyneen
Negativen.

Arvostele pelejä Peliarvostelu.netissä.

Peliarvostelu.net on avoin, kotimainen peliarvostelusivusto, jossa listataan videopelejä viimeisten kolmen vuosikymmenen ajalta. Yleisö voi käydä kirjoittamassa mieleisensä arvostelun suosikkipeliinsä ja lukea muiden peliin kirjoittamia mielipiteitä. Arvosteltavat pelit on lokeroitu kategorioittain niin, että esimerkiksi roolipelit ja urheilupelit löytyvät omilta sivuiltaan. Lisäksi lempipelin löytämistä helpottaa hakukone.

Mvsevm julkaisee singlen.

Mvsevmin "Calligraphy"-singlen etukansi. Kuvassa singlen etukansi

Mvsevm (lausutaan “museum”) on kolmen miehen tekemää maailman isointa teknoa. Trion “French Jeans” -debyyttisinglen julkaisi viime vuonna ruotsalainen Discobelle Records ja sitä soittivat klubeilla ympäri maailman mm. Fatboy Slim, Sinden ja Crookers. Nyt ilmestyy “Calligraphy”. Se on Mvsevmin järjestyksessä toinen levyjulkaisu Discobelle Recordsin kautta. Singleä on luonnehdittu sellaiseksi, joka on todellista tanssimusiikkia niiltä ihmisiltä, jotka ymmärtävät ja rakastavat sitä.

Osallistu Saiturin joulu -kilpailuun

Viihdeuutinen.netissä starttaa 24.12. jouluaiheinen kilpailu, jossa palkintoina kolme Disney-pakettia: Disneyn jouluaiheinen paita, Disney-pakettikortit ja Split Second -videopelin Xbox-version. Viimeksi mainittu on toimintaa ja vauhdikkaita tilanteita täynnä oleva katurallipeli.

Stereotype-klubi jatkaa kesähelteissä 20.8.2010.

Kuvassa Delay Trees. Kuvan otti Aapo Huhta. Kuva: Aapo Huhta

Onnistuneiden avajaisten jälkeen Stereotype-klubi jatkaa taivaltaan elokuun 20. päivä Siltasessa. Trooppinen linja jatkuu palmujen, visuaalien, rennon tunnelman ja chill wave -musiikin kera.

Live-annista vastaa tällä kertaa Johanna Kustannukselle viime vuonna sainattu, Hämeenlinnasta ponnistava Delay Trees. Yhtyeen unenomainen poppi yhdistää hypnoottisia äänimaisemia herkkiin melodioihin, ja istuu täydellisesti Stereotypen maailmaan.

Iron Maidenin "The Final Frontier" -videon ensi-ilta!

Iron Maidenin uuden albumin etukansi ja kotelo. Julkaistaan 16.8.2010

Iron Maidenin elokuussa julkaistavan uuden studioalbumin avausraidasta “Satellite 15… The Final Frontier” on julkaistu video. Videon voi käydä katsomassa osoitteessa www.ironmaiden.com.

Videon on tuottanut palkittu Darkside Animation Films, jonka animaattorit ovat vastuussa mm. elokuvien Lost In Space, Gladiator ja Black Hawk Down erikoistehosteista.

Bryan Ferryn uusi studioalbumi "Olympia" julkaistaan 25. lokakuuta.

Bryan Ferry on onnistunut kokoamaan “Olympia”-albumilleen varsin legendaarisen tekijäjoukon. Phil Manzanera, Andy Mackay, Brian Eno ja Ferry ovat yhdistäneet voimansa studiossa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1973 Roxy Music -julkaisun “For Your Pleasure”. Avustajien joukko on muutenkin varsin nimekäs, panoksensa albumille ovat antaneet mm. Nile Rodgers (Chic), David Gilmour (Pink Floyd), Groove Armada, Scissor Sisters, Marcus Miller, Flea (RHCP) ja Johnny Greenwood (Radiohead).

Albumilla on kahdeksan uutta levytystä, sekä kaksi lainakappaletta; “Song To The Siren” (Tim Buckley) ja “No Face, No Name, No Number” (Traffic). Ensimmäinen single ja Wilton’s Music Hallissa kuvattu video “You Can Dance” julkaistaan 9. elokuuta. Bryan Ferryn edellinen ja menestyksekäs albumi “Dylanesque” julkaistiin vuonna 2007.

MySpace voi muuttua maksulliseksi.

Bändeille ja musiikintekijöille ilmaisena toimiva MySpace saattaa olla muuttamassa liiketoimintansa strategiaa asettamalla musiikin jakelemisen maksulliseksi. MySpace suunnittelee musiikkiosionsa muuttamista maksulliseksi, sillä huhujen mukaan nettipalvelu joutuu käyttämään joka kuukausi 15,8 miljoonaa euroa rojalttimaksuihin. Yritystä lähellä olevat tahot ovat myöntäneet, että MySpace todellakin käyttää sievoisen summan rahaa erinäisten toimintojen ja palveluiden kustannusten kattamiseen.

David Bowien klassikkoalbumista "Station To Station" ilmestyy erikoispainoksia.

David Bowien "Station To Station". Kuvassa CD-versio

Alkuperäisen “Station To Station” -albumin lisäksi kaikki julkaistavat versiot sisältävät ennenjulkaisemattoman “Live Nassau Coliseum ’76” -livetaltioinnin. Deluxe-versio sisältää entuudestaan julkaisemattoman version “Station To Station” -kappaleesta, sekä aikaisemmin CD:llä julkaisematttoman kappaleen “Word On A Wing”. Molemmat versiot sisältävät kirjaset ja runsaasti oheismateriaalia. Tarkat infot pakkausten sisällöistä löytyvät osoitteesta www.davidbowie.com.

Kylie Minogue juhli "Aphrodite"-albumin julkaisua Ibizalla.

Kuvassa Kylie Minogue. Kuvassa Kylie Minogue

Yli 60 miljoonaa albumia myynyt Kylie Minogue juhlisti uuden “Aphrodite”–albumin julkaisua maanantaina 5.7. Ibizan Pacha–klubilla. Kylie esiintyi Ibizalla yhdessä Swedish House Mafian kanssa ja Kylie esitti uudelta levyltään mm. “Cupid Boy” –kappaleen, joka on Swedish House Mafian Sebastian Ingrosson käsialaa. Katso Kylien pressitilaisuus levyjulkkareista tästä.

Richard Ashcroft perusti uuden yhtyeen.

Kuvassa RPA & United Nations Of Sound. Keskimmäisenä Ashcroft

Richard Ashcroftin luotsaama RPA & United Nations Of Sound julkaisee debyyttialbumin 21.7.2010. Yhtyeen tuottajana toimii hip-hop-pioneeri No I.D, joka on työskennellyt mm. Jay Z:n ja Commonin kanssa. Yhtyeen albumia on nauhoitettu New Yorkissa, Los Angelesissa ja Lontoossa ja jousisovituksista vastaa legendaarinen Benjamin Wright. Wright on työskennellyt mm. Aretha Franklinin, Michael Jacksonin ja Outkastin kanssa.

Kuuntele “Born Again” -single tästä.

Ozzy Osbournen "Scream" albumilistan kolmanneksi.

Ozzy Osbournen "Scream"-albumin kannessa näkyy Ozzy heiluttamassa mustaa lippua sinisen savupilven edessä. Mies osoittaa toisella kädellä eteensä. Hänen takanaan näkyy aavistuksen verran mustia sulkasiipiä. Kuvan alaosassa punaisin kirjaimin Ozzy Osbourne Julkaistiin viikko sitten

Hevilegenda Ozzy OsbournenScream“-albumi nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan sijalle 3. Levy nousi Jenkeissä Billboard-listan sijalle 4. ja meni Kreikassa suoraan listaykköseksi. Osbourne julkaisi viikko sitten uuden albuminsa kolmen vuoden tauon jälkeen. Järjestyksessään “Scream” on kymmenes studioalbumi. Albumin on tuottanut Ozzy Osbourne yhteistyössä Kevin Churkon kanssa. Herrat tuottivat myös Ozzyn edellisen studioalbumin, “Black Rain” yhdessä vuonna 2007. Albumin ensimmäinen single on nimeltään “Let Me Hear You Scream”.

Zebra And Snaken "Nighttime"-EP ulkona 2.7.2010!

Kuvassa Zebra And Snake. Kuvassa Zebra & Snake

Zebra And Snake ja Kaiku Studios Berlin julkaisevat yhteistyössä digitaalisen “Nighttime”–EP:n heinäkuun 2. päivä. EP:llä on viisi uutta nyrjähtänyttä tanssilattia- ja pop-kappaletta, jotka tuotti Kaiku Studion Jonas Verwijnen (LCMDF) ja Janne Lounatvuori (Norman Palm). Vierailevana tuottajana kappaleessa “I Felt Nothing” on T.A. Kaukolampi (OP:L Bastards, K-X-P, Annie).

EP:n kappaleet on julkaistu yksi kerrallaan maailmanlaajuisesti suositussa musiikkiblogissa, Bigstereo.netissä. EP:n viimeinen julkaisu, “Big Bad Drummer”, tulee nettiin 2.7.2010 tuoreen videon kera! Remixejä “Nighttime”-EP:stä julkaistaan yhteensä yhdeksän kappaletta ja artisteina mukana ovat mm. suomalaiset Obi Blanche, Hannulelauri, Femme En Fourrure sekä Helsinki 78–82.

Lady Antebellum menestyy Suomen radiosoittolistoilla.

Kuvassa näkyy amerikkalaisen countrymusiikkia soittavan Lady Abellumin albumin tai singlen "Need You Now" kansikuva. Sekä singlen että albumin nimi on sama. Kuvassa näkyy kolme mustiin pukeutunutta muusikkoa, joista keskimmäinen on nainen. He seisovat riv Kuvassa Lady Antebellum

Yhdysvaltalaisen trion Lady Antebellumin “Need You Now” -single on ollut Suomen virallisen radiosoittolistan top 5 -listalla jo kuusi viikkoa putkeen. Lisäksi kyseinen kappale on ollut radiosoittolistojen kärkipäässä myös Yhdysvalloissa, Kanadassa, Meksikossa, Israelissa, Hollannissa, Sveitsissä ja Aasiassa.

Poppia ja kantria yhdistelevän Lady Antebellumin “Need You Now” -albumi on ylittänyt Yhdysvalloissa jo tuplaplatinarajan ja myynyt yli 2 miljoonnaa albumia. Yhtyeen samanniminen single ollut myös myyntimenestys yli 2,5 miljoonaan myynneillä. Lady Antebellumin on saanut lukuisia palkintoja mm. Grammy-gaalassa sekä Academy of Country Music -tapahtumassa.

Katy Perryn "California Gurls" -kappale teki uuden ennätyksen.

Kuvassa Katy Perry. Kuvassa Katy Perry

Katy Perryn “California Gurls” -kappale on tehnyt uuden ennätyksen Billboardin Pop Song -radiosoittolistalla. “California Gurls” soi viime viikolla enemmän kuin mikään muu kappale koskaan Billboard Pop Song -listan 17-vuotisen historian aikana. “California Gurls” soi 11 816 kertaa 21.6 ja 27.6. välisenä aikana radiosoittoa mittaavan Nielsenin mukaan. Edellistä ennätystä piti hallussaan Kesha “Tik Tok” -kappaleella ja 11 224 soittokerralla.

Uniklubin viides albumi ilmestyy syyskuussa.

Kuvassa Uniklubi. Kuvassa Uniklubi

Uniklubin viides studioalbumi “Kultakalat” julkaistaan 22. syyskuuta. Albumin on tuottanut Apulannan ja Lordinkin tuottajana häärinyt Jyrki Tuovinen. Ensimmäinen single on nimeltään “Aikasi on nyt” ja se saa ensisoittonsa torstaina YleX:llä klo 9.15.

‘Kultakalat’–albumilla ollaan menty iso harppaus kohti live-bändisoittoa; tulossa on selkeä rock-albumi. Levylle on myös hyvin saatu se fiilis, miltä Uniklubi kuulostaa treenikämpillä bändinä. Turha kikkailu on jätetty pois., kertoo Uniklubin laulaja Jussi Selo. Myös biisit on käynyt läpi isomman sävellys- ja sanoitusprosessin kuin aiemmin. Asioita on punnittu paljon ennen kuin rec-nappia on painettu ja bändi on alkanut soittamaan. Kultakalan muisti on pyyhkiytynyt ja näin uusi aika on alkanut.

DJ-kollektiivi Swedish House Mafia yhteistyössä Pharrell Williamsin kanssa.

Kuvassa Swedish House Mafia. Kuvassa Swedish House Mafia

Swedish House Mafia koostuu kolmesta DJ:stä; Axwell Axtonesta, Sebastian Ingrossosta sekä Steve Angellosta. Axtone on tullut tutuksi mm. “I Found You” ja “Watch The Sunrise” -kappaleiden myötä ja hän on tehnyt remixejä ainakin Madonnalle, Pharrellille, Roger Sanchezille ja The Temper Trapille. Steve Angellon käsialaa puolestaan on maailmanlaajuinen “Show Me Love (with Laidback Luke)” -hittikappale ja hän on tehnyt yhteistyötä N*E*R*Din ja Kid Sisterin kanssa. Yhtyeen kolmas jäsen Sebastian Ingrosso on ollut tuottamassa Kylien heinäkuussa julkaistavaa albumia.

Kuuntele yhtyeen ensimmäinen singlelohkaisu “One” feat. Pharrell tästä.

Ozzy Osbournen "Scream" ilmestyy tänään.

Ozzy Osbournen "Scream"-albumin kannessa näkyy Ozzy heiluttamassa mustaa lippua sinisen savupilven edessä. Mies osoittaa toisella kädellä eteensä. Hänen takanaan näkyy aavistuksen verran mustia sulkasiipiä. Kuvan alaosassa punaisin kirjaimin Ozzy Osbourne Julkaistiin 23.6.2010

Hevilegenda Ozzy Osbourne julkaisee tänään uuden albuminsa kolmen vuoden tauon jälkeen. Järjestyksessään kymmenes studioalbumi on nimeltään “Scream”. Albumin on tuottanut Ozzy Osbourne yhteistyössä Kevin Churkon kanssa. Herrat tuottivat myös Ozzyn edellisen studioalbumin “Black Rain” vuonna 2007 yhdessä. Albumin ensimmäinen single on nimeltään “Let Me Hear You Scream”. Videon voi katsoa täältä.

Käyttöehdot